Flimmuur Tactical IR-lippu M05 kuviolla

Flimmuur Tactical IR-lippu M05 kuviolla

IR-lippujen tarpeellisuudesta voidaan olla montaa mieltä.  Lipun käyttöympäristön ollessa lähinnä radalla tai "tavallisissa" ressutouhuissa, voi todellista hyötyä olla vaikea perustella. Se on kuitenkin fakta, että IR-liput ovat cooleja, nostattavat moraalia +10 ja kasvattavat henkilökohtaista "Taktisuus"-käyrääsi eksponentiaalisesti. Siksipä jokaisella kotikommandolla pitäisi olla vähintään yksi IR-lippu. Ja tietysti kunnon maanpuolustajalla M05 kuvioitu sellainen.

Lippu on hyvin viimeistelty kokonaisuus, jossa asettelu on hiottu loppuun saakka.

Näinpä minäkin haikailin pitkään päheää ”FIN”-tekstistä IR-lippua, mutta en löytänyt itselleni sopivaa vaihtoehtoa mistään. Joitakin mahdollisia lipun tekijöitä oli tullut vastaan, mutta usein pohjaväri/-kuvio vaihtoehdot olivat hyvin rajalliset tai postikulut naurattavan suuret suhteessa mahdollisen tilauksen arvoon. Kuitenkin muutama kuukausi sitten, huomasin Facebookia selatessani, suomalaisen varusteompelija CDH-TAC:in suosittelevan briteissä tehtyjä IR-lippuja. Näitä lippuja sai haluamallaan tekstillä ja vielä M05 kuviolla(!). Sisäinen lapseni innostui välittömästi ja otin saman tien yhteyttä valmistajaan, Flimmuur Tacticaliin, FB:n kautta. Hintaa lipuille luvattiin 16 €/kpl sen hetkisellä punnan kurssilla ja postikuluja lisäksi vaivaiset 4€. Teimme kavereiden kesken piakkoin kimppatilauksen Flimmurille ja muutaman viikon odottelun jälkeen liput saapuivat meille sovitusti. Tilasimme yhteensä neljä lippua ja mukaan saimme vielä muutaman tyylikkään tarrankin.

Liput olivat juuri sitä mitä odotinkin: tyylikkäitä, hyvin viimeisteltyjä ja tasalaatuisia. Työn jälki on nättiä ja lippu toimii niin kuin kuuluukin. Velcro tarttuu kiinni ongelmitta ja pysyy kuperassakin pinnassa hyvin kiinni (esim. kypärässä). IR näkyvyyttä kokeilin mm. VV2000 ja VV Dual lite – laitteilla. Tämän perusteella voin sanoa, että lippu näkyy kuten IR-lipun pitää. Lipun M05 kuvio on ihan legittiä sitä itseään ja tästä johtuen, jokainen lippu on ”uniikki”, sillä m05 kuvio on niin laaja ja liput niin pieniä, että variaatioita riittää.

Lippu VV Dual liten läpi katseltuna. Vasemmalla ilman lisävaloa ja oikealla IR-valon kanssa. Kuvan takki on M04.

Erona tavalliseen brodeerattuun (tai painettuun) hihalippuun, IR-lippu on huomattavasti ’jäykempi’ käytettävien materiaaliensa vuoksi. Käytännössä lippu ei siis taivu niin helposti. Toisaalta esimerkiksi, jos lipun vahingossa taittaa keskeltä kahtia ja unohtaa viikoksi vaateläjään, lippuun jää selkeä jälki taitoksesta eikä se suoristu itsestään. Tämä on kuitenkin korjattavissa jättämällä lippu suoristumaan esimerkiksi painavan kirjapinon alle.  Ei sillä, että allekirjoittaneella olisi näin yhden lipun kanssa käynyt.

Tiivistetysti voin suositella Flimmuur Tacticalin M05 kuvoisia IR-lippuja kaikille, jotka ovat IR-lippuja vailla. Valikoima on kattava ja omat toiveet huomioidaan. Värejä ja maastokuvioita löytyy laidasta laitaan. Laatu ja työn jälki on hyvää sekä visuaalisesti ainakin omaa silmääni miellyttävää. Hinta voi olla jonkun mielestä kova, mutta eipä IR-lippuja halvemmallakaan saa.

5/5 – ei valittamista.

 

Flimmuur Tactical löytyy Facebookista omalla nimellään ja Instagramista nimellä @flimmuur.

Lippu United Shield Spec Ops Delta -kypärässä kiinni. Peltorin ARC-adapterin kanssa lipun istuvuus on todella tiukka ja vaatii hieman kikkailua.
Särmätst M05 taistelupaidan hihassa.

Speksit

Valmistaja:
- Flimmuur Tactical

Mitat:
- 83 mm x 50 mm
- Kiinnitys Velcro-tarralla

Hinta:
- 16 €/kpl + postikulut

Mistä:
- Flimmuur Tacticalin Facebook-sivuilta tai
- Instagramista @flimmuur

Päivitys 22.03.2020.
Näin puolitoista vuotta lippujen hankkimisen jälkeen, liput ovat edelleen hyvässä kunnossa ja toimivat niin kuin pitää. Jotain väriä on tarttunut sinne tänne kylkimyyryistäni, mutta muuten liput ovat kuin uusia. Velcrot ovat edelleen hyvässä kunnossa (lukuisista uudelleen sijoittelusta huolimatta), liimaukset ovat pitäneet ja langat ovat säilyneet rispaantumatta. Ei kaduta lippuihin sijoittaminen pätkääkään.

Pari lippua radalla reilu vuosi hankinnan jälkeen. Ei edelleenkään mitään antautumisen merkkejä.
Puolentoista vuoden käytön jälkeen. Kuvassa verrokkina Tru-Specin TRU Xtreme Shirt, RG.

 

Tiedoksi IR-lipuista.
Näkyään IR-lippuja saa myös suoraan Suomesta. Kotimainen WarShop.fi myy IR-lippuja WarGear brändinsä alla. Lippuja löytyy niin M05 kesä- kuin M05 lumikuvioissakin. Omakohtaista kokemusta WarGearin lipuista (tai muistakaan tuotteista) minulla ei ole, mutta uskoisin, että ne toimivat yhtä lailla kuin Flimmuurinkin liput.

5 comments

Heräsikö kysyttävää tai haluaisitko saada tarkennusta johonkin tiettyyn osa-alueeseen liittyen? Kommentoi alle, niin otan kysymyksesi huomioon arvostelua päivittäessäni.
Kaikki rakentava palaute on myös tervetullutta.

Itselläni on ollut WarGearin liput kypärässä noin vuoden. Allekirjoitan laadun ja artikkelin täysin. Tosin oma kattilani on ottanut hieman osumaa kompurointien takia, jolloin suomalainen graniitti on päässyt jättämään aika syvät viirut merkkiin. Jäljeksi tuli IR-pintaan valkoinen pohjaväri näkyviin, joka on merkin pohjavärinä ja näkyy jos pinta menee syville naarmuille, tai muuten vaan halki. Loppukaneettina, mustaa russia vaan naarmun päälle, ei heikennä yhtään merkin hyödyllisyyttä.. Korkeintaan vaan parantaa uskottavuutta. Kiitos hyvästä artikkelista Malmi! 👌

Eipä ole tuollaista tullut vielä vastaan Flimmuurin lippujen kanssa, mutta täytyypä pitää mielessä, jos lipulle sattuu kivihiontaa harjoittamaan. Mukava kuulla kokemuksia noistakin merkeistä ja kiitos palautteesta!

Toistaiseksi ei vielä ole tulossa vierailijoille sisäänkirjautumista, joka sallisi kommenttien muokkauksen, mutta pidän tämä mielessä.
Räikeimmät typot pystyn korjaamaan muidenkin viesteistä – no worries!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *